Perinteinen kirkkovenesoutu Puruveden Käräjäkallioille
Puruvesi on Pohjois-Karjalan eteläisin suurjärvi ja kautta sen historian, on se kuulunut milloin tsaarien ja milloin kuninkaiden alusmaihin tai sitten ei ole ollut hallitsijaa ollenkaan. Yksi Puruveden erikoisuuksista on Käräjäkalliot, joka on pieni kallioinen saari, jossa Kesälahden, Kerimäen ja Punkaharjun rajat kohtaavat. Saaressa on rajakivi, jossa on vuosihakkaus 1769 Savon ja Karjalan maakuntia erottavan rajan merkkinä. Rajakiven ympärillä on pienempiä kiviä, joita käräjien lautamiehet ovat käyttäneet istuiminaan. Kohde on entisöity talkoovoimin vuonna 2001, jolloin 1960-luvulla pois vieritetyt istuinkivet siirrettiin takaisin paikoilleen ja kahtia haljenneen rajakiven osat liitettiin yhteen. Kivet on kiinnitetty paikoilleen rautatapein.
Aurora-kirkkoveneessä on tunnelmaa
Kauniisti liukuvassa, puisessa Aurora-kirkkoveneessä on paikat 14 soutajalle, yhdelle laivakoiralle (airoton keulapaikalla) sekä perämiehelle. Retket ovat leppoisia souturetkiä, ei missään tapauksessa kovia kilpasoutuja. Tutustutaan saman henkisiin uusiin ihmisiin, tavoitteena on löytää yhteinen souturytmi, ryhmädynamiikka kehittyy yleensä iloiseen suuntaan yhteisellä päämäärällä, kunto kehittyy ja luonto kiittää.
Käräjäkalliot ja lähtösatama
Lähtöpaikka on Kesälahden kalasatama, Väärämäentie 53C, 59800 Kesälahti. Alueella on runsaasti ilmaista parkkitilaa. Jätäthän autosi niin ettei siitä ole muulle liikenteelle haittaa. Siirrymme kirkkoveneeseen ja lähdemme soutamaan kohti Käräjäkalliota. Siellä rantaudumme, tutustumme saareen ja sen historiaan. Saarelta on hyvät näköalat Puruvedelle. Uintimahdollisuus. Vietämme aikaa Käräjäkallioilla sen verran aikaa kuin ryhmä tarvitsee virkistäytymiseen ja otamme kuvat ja videot muistoksi. Sen jälkeen kiipeämme takaisin veneeseen ja soudamme takaisin. Soutumatka yhteensä noin 16 km, retken kesto noin 3-4 tuntia.
Souturetken hinta ja paikkavaraus
Valitse lähtöpäivä varauksen yhteydessä. Lähtöpaikalle on hyvä saapua vaikka 15 minuuttia etukäteen lähtövalmisteluja varten.
Hintaan sisältyy soutupaikka+airo, perämiehen palvelut, kelluntaliivit ja yrityksen vakuutukset retkille. Säävaraus. Mahdolliset retken peruutukset ilmoitetaan viimeistään 3 tuntia ennen lähtöä tekstiviestillä tai WhatsAppilla. lapset alle 15-v. puoleen hintaan.
Voit maksaa paikkasi nyt täällä verkkokaupassa tai sitten lähtörannassa käteisellä tai kortilla. Mikäli retki peruuntuu sääolosuhteiden takia, tarjoamme tilalle uutta ajankohtaa. Jos se ei sovi, palautamme rahat.
Muutama kiva linkki:
www.lakelandkarelia.fi
https://veneilysaimaa.com/satama/ruokkeen-lomakyla-puruvesi/
www.kesalahti.fi
Tiedustelut ja paikkavaraukset Lakeland Karelia Oy:
+358 40 750 2921 Sisko
+358 400 418 933 Taina





